Tälläisiä suklaaleivoksia tein viikonloppuna. Näistä tuli hieman samantapaisia, kuin mokkapaloista mutta välissä oli ihanaa suklaamoussea :)
1257019.jpg
Kiireessä kuvattu :D

Täytteenä oli siis suklaamoussea, jota tein pandan Ahaa-karkeista (Siis ahaat on niitä patukoita, mutta niitä oli joulun aikaan myynnissä myös konvehti-muodossa :))

Tässä ihana suklaakakkupohja, jossa ei tarvitse vatkata munia ja sokeria vaahdoksi. Olen joskus muutama vuosi sitten napannut tämän jostain täältä netistä, en kyllä millään muista mistä.

Pohja:

250 g voita

3 dl sokeria

6 munaa

5 dl jauhoja

3 tl leivinjauhetta

1½ rkl kaakaojauhetta

75 g tummaasuklaata

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat vatkaten kunnolla jokaisen munan jälkeen. Siivilöi jauhot, leivijauhe ja kaakaojauhe ja sekoita varoen kakkuseokseen. Sekoita sitten joukkoon sulatettu suklaa.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun, jauhotettuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan (n. 25x35 cm) ja paista 180 asteessa noin 45 - 50 minuuttia.

Mousse:

n. 250 g suklaata

1 prk Maustamatonta tuorejuustoa

3 dl kermaa

5 liivatetta

2 rkl vettä

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan n. viideksi minuutiksi. Sulata suklaat ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Vaahdota kerma. Kuumenna vesi ja liuota siihen liivatteet. Sekoita liivateseos suklaa-tuorejuusto seokseen. Lisää joukkoon vaahdotettu kerma.

Anna kakkupohjan jäähtyä ja leikkaa se sitten kahteen osaan. Vuoraa vuoka muovikelmulla. Laita pohjan toinen osa vuoan pohjalle ja kostuta se kaakaolla tai kahvilla. Laita väliin suklaamousse ja lisää kakkupohjan toinen osa moussen päälle. Kostuta myös pohjan toinen osa ja sen jälkeen laita kelmua vielä senkin päälle. Anna kakun hyytyä kylmässä, mieluiten vaikka yön yli mutta vähintään 2 tuntia.

Kuorrutuksen tein kahvista, margariinista ja tomusokerista. Sulatin margariinin, lisäsin siihen n. desilitran kahvia ja sitten lisäsin tomusokeria siihen asti kun seoksesta tuli hyvää. Ei liian tönkköistä, jotta sen voi helposti vielä kaataa kakun päälle ja että se leviäisi kaikkialle.
Ota kakku pois vuoasta ja levitä kuorrutus päälle. Leikkaa paloiksi.