Tälläisen kakun tein äidilleni vuoden 2006 äitienpäivänä.
699403.jpg
En muista tarkalleen miten juuri tämän juustokakun tein mutta kirjoitan tähän ohjeen, jolla saa erilaisia juustokakkuja vähän muuntelemalla.

Juustokakku

Pohjaan:
n. 15 digestivekeksiä
75 g voita tai margariinia

Murskaa keksit pieniksi muruiksi ja sulata voi. Kaada voi murujen joukkoon ja sekoita. Taputtele seos tuorekelmulla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (tässä kakussa vuoan halkaisija 26 cm).

200 g maustamatonta tuorejuustoa

200 g maitorahkaa

1 prk(250 ml) flora vispiä tai muuta kermaa

sokeria maun mukaan

6 liivatelehteä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahka ja tuorejuusto keskenään. Kuumenna n. 3 rkl vettä kiehuvaksi, purista liivatteista liiat vedet pois ja liuota ne kuuman veden joukkoon. Lisää tuorejuustoseoksen joukkoon kermavaahto. Lisää sokeri ja mausta (Vinkkejä alla). Kaada täyte sitten pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi-neljäksi tunniksi.

Mustaherukka-Valkosuklaajuustokakku
Jaa täyte puoliksi ja lisää toiseen osaan 100 g valkosuklaarouhetta ja toiseen osaan 100 g mustaherukoita paseerattuna(Paineltuna siivilän läpi, jotta siemenet ja kuoret saadaan pois). Kaada toinen osa pohjan päälle ja anna hyytyä hetken. Vasta sitten kaada toinen osa juustokakun päälle. Anna hyytyä väh. 3-4 tuntia.

Sitruunainen juustokakku
Käytä maustamattoman tuorejuuston sijasta sitruunaista tuorejuustovalmistetta (Sunnuntai). Lisää täytteeseen vähän raastettua sitruunankuorta. Liuota liivatteet veden sijasta kuumaan sitruunamehuun.

Marjainen juustokakku
Käytä maustamattoman tuorejuuston sijasta Sunnuntain kuningatar-tuorejuustovalmistetta. Lisää täytteeseen 200 g haluamasi marjoja.

Lisää muunnelmia voit keksiä itse :)