Vaikka ei yleensä pitäisi täytekakusta, niin tästä kakusta kyllä pitää. Herkullinen, mutta aika tuhti kakku.
699445.jpg
Pohjana on suklaakääretorttupohja:

5 munaa

2 dl sokeria

½ dl  vehnäjauhoja

1 ½ dl perunajauhoja

2 rkl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

Kostutus maitoa, johon on sekoitettu vaniljasokeria

Väliin:

1 - 2 banaania viipaleina

½ prk Flora Vanillaa

2 tl Kaakaojauhetta

2 Daimsuklaapatukkaa

Päälle:

Flora vispiä

sokerikreemiä:

150 g suolatonta voita

300 g tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos vaahtoon siivilän läpi. Sekoita varovasti. Levitä taikina tasaisesti uunipellille, jonka päällä on voideltu leivinpaperi. Paista 200 asteessa 10 minuuttia. Leikkaa levy puoliksi ja kostuta toinen osa vaniljasokerimaidolla. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja sekoita siihen kaakaojauhe. Levitä banaaniviipaleet, murskatut daimit ja flora vanilla tasaisesti levyn puolikkaan päälle. Siirrä toinen osa kakun päälle ja kostuta sekin. Vatkaa sokerikreemin ainekset tasaiseksi seokseksi ja värjää halutulla elintarvikevärillä. Pursottele kreemiä ja kermavaahtoa kakun päälle.

699436.jpg

Tämä kakku on tehty muuten samalla ohjeella, mutta päällä on sokerikreemin sijaan daimsuklaata rouhittuna ja pohjana on normaali kakkupohja, jossa on lisänä kaakaojauhetta.